Uudet keraamiset hammaspaikka-aineet on valmistettu posliinista. Voiko posliinin sisältämä alumiini irrota sidoksistaan piin ja muiden alkuaineiden kanssa ja aiheuttaa haittaa elimistössä?
Keraamisia hammaspaikkoja ei ole enää vuosiin valmistettu perinteisestä posliinista. Sen ovat korvanneet lasikeraamit eli amorfisten ja kiteisten metallioksidikeraamien yhdistelmät.
Lasikeraameja käytetään nykyisin keraamisissa hammaspaikoissa. Niiden lisäksi yleisiksi hammashoitomateriaaleiksi ovat tulleet täysin kiteiset metallioksidikeraamit, ertyisesti zirkoniumoksidi ja alumiinioksidi.
Lasikeraamisissa hammaspaikoissa on useiden metallien kuten natriumin, magnesiumin, kalsiumin sekä kysymyksessä olevan alumiinin oksideja sekä amorfisessa että kiteisessä muodossa.
Amorfinen faasi on alttiimpi liukenemiselle. Keraamin joutuessa nestefaasiin materiaalin pinta alkaa liueta. Suussa liukeneminen tapahtuu käytännössä sylkeen.
Kemiallisesti täysin stabiilia keraamia ei ole olemassa. Esimerkisi hammashoidon lasikeraameista liukenee happamissa ja emäksisissä olosuhteissa oksideja muodostavien metallien ioneja.
Lasikeraameista saadaan happamissa olosuhteissa (pH esimerkiksi n. 2,5) liukenemaan hyvin pieniä määriä myös alumiinia, joka tosin on yksi lasikeraamien vaikeimmin liukenevista komponenteista.
Suussa olevassa syljessä on useita pH:ta tasapainottavia puskurijärjestelmiä, joten pH ei käytänössä voi laskea tasolle, jossa keraamien liukenemista tapahtuisi merkittävässä määrin, saati siinä määrin, että sillä voisi olla elimistöön kliinistä biologista vaikutusta.
Termodynaamisesti lasikeraamit eivät kuitenkaan ole täysin stabiileja.
Pekka Vallittu, biomateriaalitieteen professori
Turun yliopisto