LUMA-toiminnan historia

Suomessa on ollut aktiivista LUMA-toimintaa vuodesta 1996 lähtien. Opetushallituksen LUMA-projekti tähtäsi matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kehittämiseen vuosina 1996-2002. Vuoden 2003 ajan työ jatkui nimellä Matematiikan ja luonnontieteiden kehittämisohjelma.

Ensimmäinen LUMA-keskus perustettiin 2003

Ensimmäinen LUMA-keskus perustettiin Helsingin yliopiston yhteyteen 9.12.2003 ja sen avajaisia vietettiin Helsingissä 28.2.2004. Keskuksen perustaneeseen johtoryhmään kuuluivat edustajat Helsingin yliopiston biotieteellisestä tiedekunnasta, käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta ja matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta, Helsingin kaupungin opetusvirastosta (kuntien edustajana), Kemianteollisuus ry:stä, Metsäteollisuus ry:stä, Opetushallituksesta, opetusministeriöstä, Taloudellisesta tiedotustoimistosta ja Teknologiateollisuus ry:stä. Keskuksen strategiassa (2005) keskus määriteltiin koulujen, yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyön sateenvarjo-organisaatioksi, jonka tavoitteena on luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian oppimisen, opiskelun ja opetuksen edistäminen kaikilla tasoilla. Valtakunnallisen LUMA-keskuksen yhtenä tavoitteena oli LUMA-toiminnan vahvistaminen koko Suomessa. Tavoitteen toteutumiseksi vuodesta 2007 lähtien Suomeen on perustettu LUMA-keskuksia eri yliopistojen/yliopistokeskusten yhteyteen.

LUMA-neuvottelukunta toimintaa käynnistämässä

Vuonna 2009 Opetushallituksen asettama matematiikan ja luonnontieteiden neuvottelukunta suositteli LUMA-toiminnan vahvistamista Suomessa eri korkeakoulujen yhteisellä LUMA-keskusten verkostolla. Tavoitteen toteuttamiseksi Helsingin yliopistossa asetettiin vuoden 2010 alusta kansallinen LUMA-neuvottelukunta, jonka tehtäväksi annettiin laatia valtakunnallinen LUMA-strategia LUMA-toiminnan pohjaksi sekä sopia painopistealoista, kansallisista ja kansainvälisistä yhteistyöhankkeista ja niiden rahoituksesta, yhteisestä tiedotuksesta ja toimintaan liittyvästä tutkimuksesta, ja lisäksi vaihtaa kokemuksia erilaisista toimintamalleista.

LUMA-keskus Suomi aloitti toimintansa 2013

Opetus- ja kulttuuriministeriön kannustuksesta yliopistot päättivät vahvistaa verkostoa vuoden 2014 alusta perustamalla johdettuna verkostona toimivan LUMA-keskus Suomen. Opetus- ja kulttuuriministeri avasi keskuksen 8.11.2013. Sen tehtäväksi tuli toimiakatto-organisaationa suomalaisten yliopistojen LUMA-keskuksille vahvistamalla ja edistämällä niiden toimintaa ja yhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti.

Lue lisää

LUMA Suomi -verkkokirja kokoaa yhteen verkoston toimintaa vuosien varrelta.

Evästeasetukset
LUMA-logo.

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme parantaa verkkosivujemme toimintaa ja tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet tunnistavat sinut kun palaat samalla selaimella sivustollemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Voit muokata tässä näkymässä kaikkia evästeasetuksiasi sivustomme osalta.

Välttämättömät evästeet

Jos haluat tallettaa selaimeesi sivustoamme koskevat evästeasetukset, hyväksy välttämättömät evästeet.

Kolmansien osapuolten evästeet

Käytämme tällä sivustollamme mm. Google Analytics -palvelua kerätäksemme tietoa sivustolla vierailioista ja suosituimmista sisällöistä.

Näiden evästeiden hyväksyminen auttaa meitä kehittämään sivustoamme.